Olemme sitä mieltä, että kaikella toiminnalla pitää olla määränpää ja suuntaviivat. Emme pyri suin päin lopputulokseen seurauksista välittämättä, vaan meille on merkitystä myös sillä, miten asiat teemme. Tärkeintä on onnistunut asiakassuhde ja tunne siitä, että olemme yhdessä tehneet tulosta. Pyrkimyksiemme taustalla ovat seuraavat arvot.
Asiakkaalla on oikeus ilman eri maksua saada nettisivustostaan oman yrityksensä näköiset. Emme käytä valmiita sivupohjia, joissa toistuvat samat grafiikat kuin monella muulla nettisivulla ympäri nettiä. Vältämme nettisivujen kuvituksessa valmiita kuvamalleja, joissa poseeraa tuntemattomia ihmisiä tuntemattomassa paikassa. Haluamme, että yrityksen nettisivut todella kuvastavat yritystä itseään myös ilmeensä puolesta.
Uskomme, että parhaaseen tulokseen pääsee vain hyvällä palvelulla. Haluamme olla joustavia ja toimia pitkälti asiakkaan ehdoilla. Hyvästä palvelusta tulee molemmille osapuolille lisäksi hyvä mieli!
Olemme ottaneet yhdeksi ohjenuoraksemme halun menestyä. Emme tee asioita puoliteholla emmekä jätä asioita kesken, sillä menestyksen saavutamme vain tekemällä parasta, mitä pystymme. Lisäksi uskomme, että kun kaksi menestystä haluavaa yritystä tekevät yhteistyötä, tulos on enemmän kuin osiensa summa!
Yrityksen toimintaedellytys on luottamus. Luottamusta tarvitaan yrityksemme sisällä yhtä paljon kuin yrityksen toiminnassa ulospäin.
Nettisivujen tarkoitus on tuoda kullekin yritykselle lisää rahaa, ei saattaa yritystä perikatoon.
Emme halua laskuttaa turhasta. Kun lupaamme tehdä nettisivuston, teemme nettisivuston emmekä vain tarjoa asiakkaalle pelkkiä välineitä sillä ajatuksella, että asiakas tekee ne itse.
Turvallisuus on osa nettisivustoja. Lomakkeet, sähköpostilistat ja kaikki toiminnot sivustolla on tehtävä tiettyjen sääntöjen mukaan. Pelkästään hyvännäköinen palautelomake ei ole riittävä, vaan myös se näkymättömissä oleva koodi lomakkeen takana on oltava asianmukainen. Emme halua, että asiakas joutuu ongelmiin tekemämme sivuston kanssa.
Haluamme erityiseti painottaa ajantasalla pysymistä, koska nettibisnes on jatkuvasti kehittyvä ala.
Asiakkaalle tehdään se, mitä luvataan ja siinä aikataulussa, mitä on luvattu. Teknisistä esteistä asiakkaalla on oikeus tietää hyvissä ajoin ja saada jonkinlainen hyvitys, jos toimitus ei ole sopimuksen mukainen.
Välillä pitää levähtää, jotta ajatus toimii.

"En olisi ikinä uskonut, miten paljon nettisivut voivat lisätä myyntiä. En etenkään tällä alalla. Veistoksia on mennyt kaupaksi ympäri Suomea. Työvälineeni on moottorisaha eikä tietokone, joten siksi oli hyvä, että Tamnet hoiti koko homman alusta lähtien. Sivujani on myös kehuttu selkeiksi."
Moottorisahaveistäjä Seppo Ruotsalainen
www.moottorisahaveisto.net